Elokuvat: David Linde
- 2016
Arrival (2016)
Arrival7.62016HD
Joukko mystisiä avaruusaluksia laskeutuu eri puolille maapalloa. Yhdysvalloissa perustetaan eliittiryhmä, johon kuuluvat muun muassa kielitieteiden asiantuntija Louise Banks ja fyysikko Ian Donnelly. Ryhmän tehtävänä on tutkia, onko avaruusalusten mi...
- 2000
Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme (2000)
Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme7.42000HD
Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme on kertomus kostosta, rakkaudesta sekä oppilaana ja opettajana olemisesta. Legendaarinen Li Mu Bai (Chow Yun Fat) on kyllästynyt soturielämään, ja lahjoittaa jo kuulun miekkansakin, Syvän sinisen pois. Tukahdute...
- 2001
Y tu mamá también (2001)
Y tu mamá también7.42001HD
...
- 2014
The Rover (2014)
The Rover6.22014HD
The Rover -elokuvan tapahtumat sijoittuvat aikaan, jolloin on kulunut 10 vuotta siitä kun länsimainen talousjärjestelmä on romahtanut ja Australian mineraalivarannot ovat houkutelleet paikalle niin epätoivoisia kuin myös vaarallisia henkilöitä. Eric ...
- 2016
Shut In (2016)
Shut In5.22016HD
Trilleri leskeksi jääneestä lastenpsykologista Marysta, joka elää eristäytynyttä elämää Uuden Englannin maaseudulla. Keskellä vaarallista talvimyrskyä Maryn on pelastettava nuori poika ennen kuin tämä häviää ikuisiksi ajoiksi....
- 2002
They (2002)
They5.02002HD
Julia on 24-vuotias, menestyvä yliopisto-opiskelija, joka kärsi lapsuudessaan raastavista painajaisista. Päättäväinen nuori nainen saa kuitenkin huomata, että pahat unet eivät ole väistyneet hänen elämästään. Julian entinen poikaystävä Billy ajautuu ...
- 1998
Happiness (1998)
Happiness7.51998HD
...
- 2021
Stillwater (2021)
Stillwater6.62021HD
Oklahoman öljykenttien kovettama perusduunari Bill Baker matkustaa yhdysvalloista Marseilleen tapaamaan vieraantunutta tytärtään, joka on vankilassa epäiltynä murhasta. Tytär vannoo ettei tehnyt rikosta ja Bill ottaa henkilökohtaiseksi tehtäväkseen v...
- 2018
Roma (2018)
Roma7.62018HD
...
- 2016
The Forest (2016)
The Forest5.22016HD
Sara saa sisartaan koskevan puhelun poliisilta Japanissa. Poliisi epäilee hänen kaksoissisarensa Jessin kuoleen, koska tämän on nähty menevän Aokigahara-metsään. Saran sulhanen Rob on huolissaan, mutta Sara lähtee silti itsemurhametsään Japanissa ja ...
- 2008
Rudo y Cursi (2008)
Rudo y Cursi7.12008HD
...
- 2012
360 (2012)
3605.72012HD
360 on seksikäs dramaattinen trilleri yhteenkytkeytyvistä romanttisista suhteista 2000-luvulla. Se kulkeutuu Wienistä Pariisiin, Lontooseen, Bratislavaan, Rioon, Denveriin ja Phoenixiin luoden yhden lumoavan kokonaisuuden. Liikemies kohtaa houkutukse...
- 2016
我的特工爷爷 (2016)
我的特工爷爷5.82016HD
...
- 1999
Paholaisen satulassa (1999)
Paholaisen satulassa6.31999HD
Vuonna 1861 Amerikan sisällissota saa alkunsa. Kun viralliset taistelut käydään mailien päässä, niin Etelän puolesta taistelevat sissit pitkin maaseutua. Kansasin ja Missourin rajaseudulla ystävykset Jake ja Jack liittyvät sisseihin. Toinen on heistä...
- 2010
Biutiful (2010)
Biutiful7.32010HD
Elokuvan päähenkilö Uxbal on Barcelonan pimeällä puolella luoviva pikkurikollinen ja yksinhuoltaja. Hänen lastensa äiti on hermoherkkä alkoholisti, jolla on suhde Uxbalin veljen kanssa. Uxbal saa kuulla olevansa kuolemansairas ja pyyteettömästi yritt...
- 2020
David Byrne's American Utopia (2020)
David Byrne's American Utopia7.42020HD
...
- 2014
归来 (2014)
归来7.32014HD
...
- 2000
The King Is Alive (2000)
The King Is Alive62000HD
...
- 2024
In Waves and War (2024)
In Waves and War02024HD
...
- 2017
Xenolinguistics: Understanding 'Arrival' (2017)
Xenolinguistics: Understanding 'Arrival'72017HD
...